torstai 28. helmikuuta 2013

Flunssan jälkeistä yhdistelmäleikkiä

Jippii, viime viikolla minut petiin ajanut karmea kevätflunssa alkaa olla jo mennyttä.
SatuSivellin-blogin viime viikkoinen leikkini jäi väliin, kun ei ollut virtaa eikä intoa.
Nyt sitten leikittelin tuplasti, eli tein yhden vesivärimaalauksen ja tämän viikon yhdistelmäleikin. Pääsin repimään paperia, liimailemaan ja maalailemaan :)

Täytyy myöntää, että tämä teos taitaa olla yksi oudoimmista tekeleistäni :


Vesivärityöstä tuli sitten melko suttuinen, mutta vedellä ja vesiväreillä kuitenkin tehty :) Vesivärit ovat minulle erittäin haastavia, en meinaa tulla niiden kanssa toimeen ;)  Periksi en anna !


tiistai 19. helmikuuta 2013

Vanha mies

Tuijotin pöydällä olevaa suolakasaa.

Suolakiteet alkoivat hiljalleen liikkua paikasta toiseen.

Tuijotin keskittyneenä, ja pian huomasin katsovani vanhan, viisaan miehen silmiin.

Sanottu ei sanaakaan.

Katselimme vain toisiamme.

Tunsin kuinka vanhan miehen levollisuus ja viisaus välittyi minulle.

Vanha mies sulki silmänsä.

Minä suljin silmäni.

Kun avasin silmäni oli pöydällä taasen vain suolakasa. 



maanantai 18. helmikuuta 2013

Mehiläisvahatyöstäni tuli aurinkoinen

Mehiläisvahapalat ovat odottaneet hyllyssäni, että lämmittelisin niitä silitysraudallani.
Yhden mandalan ja lintukortin olen mehiläisvahalla tehnyt aiemmin. Eilen päätin pistää silitysrautani kuumenemaan ja sitten sulattelin vahaa A3:n kokoiselle paperille. Mehiläisvaha on materiaalina jotenkin todella kiehtovaa, ja tykkään kun kuivunutta vahaa voi silitellä kädellä, se on niin pehmeää. Sulattelin ensin oranssin vahan ja annoin kuivua. Iltapäivällä lisäsin vähän muitakin värejä. Työstäni tuli aurinkoinen. Toivottavasti valokuvasta näkee kuinka kiiltävä pinta on.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Chilini kurkottelevat kohti valoa


Reilut viikko sitten minun oli kaiveltava chilinsiemenet esiin ja haettava varastosta pieni kasvihuone.
Olen odotellut milloin näen vihreää nousevan mullasta, ja nyt toiveeni on toteutunut. Muutamassa päivässä mullan pinnalla pilkistelleet chilinalut ovat nousseet kurkkimaan valoa kohden. Laitoin multaan myös muutaman suippopaprikan siemenen, ne eivät ole vielä kivunneet mullan yläpuolelle. Suippopaprikoita ei minulla viime kesänä kasvanut, joten päätin kokeilla taas jotain uutta.

Pienessä kasvihuoneessa kasvavat nyt hurjaa vauhtia muun muassa : bolivian rainbow, cajamarca , kaleidoskooppi, lemon drop ja birds eye baby -chilit. Jos chilit kasvavat näin kovalla innolla viikon päästä minun on otettava kasvihuoneeni katto pois :)



torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää Ystävänpäivää !



Yksinkertainen hetki muuttuu kaksinkertaiseksi, kun lennät luokseni.
Suunpieleni kohoavat hymyyn.
Turistaan niitä näitä ja nauretaan.
Älyvapaita päähänpistojamme yhdessä toteutamme.
Välitetään toisistamme.
Äksöniä tuodaan toistemme elämään.

Kiitos ystäväni, pyrähdä toistekkin luokseni vierailulle !
Jokainen päivä on Ystävänpäivä :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Lyijykynä teki ympyrästä kynttilän

Satusivellin blogi haastoi taas tarttumaan lyijykynään, ja jatkamaan ympyröiden elämää, eli ympyrästä tai ympyröistä piti muodostaa jotakin. Varjostuksia myös pyydettiin ja kaarevuutta. Jotain näistä ainakin kuvittelin piirtäväni paperille :) Tässä tulos. Vaikka valoisimmista päivistä jo nautimme, tämä kynttilä halusi valaista teidän ja omaa mieltäni.  ( Kämmenen kylki on myös musta, kun aina jostain ihmeen syystä hilaan sitä paperilla...)


tiistai 12. helmikuuta 2013

Hymyä :)

Sain viime viikolla Helinä ystävältäni lahjan. Lahja tuli yllätyksenä ja ilahdutti minua, kiitos Helinä ! Tämä Hyvän mielen päivyri on täynnä ajatuksia herättäviä tekstejä. Olen selaillut päivyrin sivuja ja saanut hymyillä monta kertaa tekstejä lukiessani. Hyvätapaisen muistilistalla oli monta mielenkiintoista asiaa. Ehdottomasti mieleenpainuvin oli : Hymyile lähimmäisillesi ! Murjotus työllistää 72 lihasta, hymy vain 14. Niin, ehkä kannattaa hymyillä useimmin, ja käyttää murjotuslihaksien työllistymistä muihin kehon lihaksiin :)
Hyvän mielen voi saada ja antaa ihan pienellä vaivalla : Hymyllä ja silmiin katsomisella.


torstai 7. helmikuuta 2013

Leikkiminen jatkuu : ympyröitä, vahaliitua ja vesiväriä

SatuSivellin-blogissa leikittely jatkuu. Suola vaihdettiin vahaliituihin ja vesiväreihin. Tehtäviä oli kaksi erilaista.
Ensimmäisenä tehtävänä oli piirtää vahaväreillä ympyröitä, mutkat oli sallittu, mutta kättä tai oikeastaan väriliitua ei saanut irrottaa paperista kesken piirtelyn. Lopuksi sitten vesiväreillä maalaus koko työn ylitse. 




Toisessa tehtävässä piti piirtää vahaliidulla ympyröitä, mutta selkeästi erilleen. Sitten piti päättää haluaako jatkaa avaruuteen vai kukkatarhaan. Jatkoin matkaani kukkatarhaan, ympyrät saivat yllensä terälehdet. Ja sitten heitettiin taas vesiväriä päälle. Jännityksellä odotin, että mitä papereilleni ilmestyy. 





maanantai 4. helmikuuta 2013

Lumimetsässä seikkailin

Oli kaunis talviaamu. Päätin lähteä lumimetsään seikkailemaan. Seikkaileminen on minulle turvallista metsässä näin talvisaikaan, kun voin seurata jalanjälkiäni ja palata lähtöpaikkaan eksymättä ; )

                        Tästä alkoi seikkailuni, Tätä reittiä oli minua ennen jo kulkenut jänönen.


Huomasin heti, että metsässä oli vasta oltu lumisotasilla. 


Pohdin, että pitääköhän minunkin kiivetä puun oksalle piilosille ja pistää pää piiloon,
 niinkuin tämä heppu oli tehnyt : )


Päätin, että olisi mukavampi köllötellä oksilla kuin roikkua.


Pian kuulin haukuntaa, jonkun trimattu puudeli oli peloissaan kiivennyt oksalla. Kävin auttamassa sen alas.


Pian tunsin, että joku kosketti kättäni. Tämä pieni hiirulainen kaipasi juttuseuraa. Meillä olikin mukava rupatteluhetki.



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Käsilaukkuun piristystä

Minulla juolahti mieleen, että kun naisten käsilaukuista löytyy lähes mitä vaan, niin nyt minulla olisi yksi ihana juttu, jota aioin kuljettaa käsilaukussani. Jos kaipaan piristystä päivääni kaivan käsilaukustani Kiiris-blogiystäväni tekemän ihanan pikku kirjasen : Kapuloita elämän rattaisiin Huiskis.
Kun tämän kirjasen ottaa käteen hymy tulee huulille ihan väkisin vaikka olisi kuinka " peikkopäivä".
Kiitokset Kiirikselle aivan upeasta kirjasesta. 

Kirjasen kannessa oleva kuva ja teksti saa heti mielenkiinnon heräämään :


                                                                  Olen aivan samaa mieltä :)



                                                                Tämä pistää pohtimaan ;)



                                                   No, tästä löytyy asennetta, periksi ei anneta !



                                              Hippotanssi päivässä, niin pulmat ratkeaa, JEES !