torstai 27. joulukuuta 2012

Kahvilla taiteilua

Olen melkoinen kahvikissa, eli rakastan lipitellä tämän tästä kahvia. Katsoin muutama viikko sitten Yle Areenasta Toivola Land of Hope-dokkarin, jossa nuori nainen ja mies maalasi kahvilla. Ajattelin heti, että tuota täytyy testata. Noin puolisen tuntia sitten keittelin kahvia ja aloitin testauksen. Nyt näette alla valokuvina tuloksen. Kahvilla maalaaminen oli ihan samanlaista kuin vesiväreilläkin, mutta tuoksu oli aah..niin ihana !


Tästä aloitin, eli kolmea eri vahvuista kahvia laseissa, siveltimiä ja paperia.


Taustaa värittelin ensimmäisellä, eli laihimmalla kahvilla.


Kun ensimmäinen kahvikerros oli kuivahtanut hetken, maalasin päälle keskivahvalla kahvilla.


Ja kun tunnetusti olen kuulakärkikynällä tuhertelija, piirtelin hassun ajatukseni ensin ruutupaperille.


Keskivahvalla kahvilla aloitin maalaamaan lintua.


Jatkoin maalaamalla puun myös keskivahvalla kahvilla.


Pian paperilla oli jo mökki ja kuusikin.


Vahvimmalla kahvilla sitten viimeistelin työni.


Tässä valmis kahvikissan kahvimaalaus, tietysti tipuja täynnä :) Nyt on sitten tämäkin testattu ja ihan hyväksi havaittu !

tiistai 25. joulukuuta 2012

Valo tule pian luokseni


Tuijotan linssin läpi taivaanrantaa.
Valo vain pikaisesti minulle vilkuttaa.
Yritän tallettaa tuon pienen valoisan hetken.
Tiedän, että askel askeleelta kevättä kohden mennään.
Silti tekisi mieli sanoa: Valo tule pian luokseni.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu on hiipinyt keittiöön

Enää muutama yö jouluun. Joulu on hiipinyt vähitellen Perhottaren keittiöön. Muualla talossa se ei vielä ole hipsutellut kuin tähdet ripustanut olohuoneen ikkunoihin. Uskoisin, että huomenna se alkaa hipsutella olohuoneenkin puolelle..
Joulu tekee Perhottaren keittiöön aina iloisia, jouluisia pieniä juttuja.

Ensimmäinen merkki joulun lähestymisestä on lasten kanssa tehty piparkakkutalo.



Seuraavaksi kaivetaan kaapista esille vanha joulutarjotin.



Se täyttyy pian pipareista.


Seuraavaksi ikkunalaudalle ilmestyy olkipukit ja possu sekä pieniä olkikoristeita ripustellaan sinne tänne :)


Joulu ei ole joulu ilman joulukukkia. Joulutähti ja hyasintti tuovat joulutunnelman ja tuoksua. Joulukaktus myös :)


Vanhan ajan joulujuliste löytää aina tiensä Perhottaren jouluiseen keittiöön.


Postilaatikkoon ilmestyvät joulukortit kiinnitetään jääkaapin oveen. Joulun aikaan kyseinen ovi käy niin tiheään, että korteilla riittää katsojia :)


torstai 20. joulukuuta 2012

Tonttuterveisiä !



Kuulkaas : HOI !
Minun luonani vieraili eilen tälläinen veijaritonttu. Oli melkoinen pilke silmissään. Naureskeli minun höpsötyksille, ja kertoi vievänsä säkissään joitain toivomuksia eteenpäin.
Toivoin säkin täyteen : ILOA, NAURUA, HYMYÄ JA RAKKAUTTA !
Kun tonttu saapuu luoksenne napatkaa säkistä ja pistäkää talteen omaan pikku joulupussukkaanne.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Bling, Bling

Mietin, että kaikilla on blogissa jotain joulun odotteluun liittyvää kivaa.
Minäkin olen tehnyt niitä perinteisiä joulujuttuja : kortit on lähetetty, laatikot valmiit, piparitalo leivottu jne..

Ajattelin keksiä jotain hauskaa joulublingiä, jota en ole aiemmin tehnyt.

Olen siis valmistautumassa jouluun viimeisen päälle :)  Peilikaapistani löytyi alekorista joskus ostettu kynsilakka joka on odottanut oikeaa käyttöhetkeään, nyt se pääsi tekemään minulle joulukynnet :)

Kuinkas moni on jo ehtinyt tälläiset tekemään ? Eihän joulu ole joulu ilman Bling, bling-kynsiä ;)


Tässä tekovermeet, jotta ehditte lakkailemaan kyntenne Bling, Bling-kynsiksi vielä ennen joulupukin tuloa :)


tiistai 18. joulukuuta 2012

Jääriimuja



Keräsin lumihiutaleita ja vesipisaroita.

Pudotin ne taikapussiini.

Ravistin ja heilutin.
Suljin silmäni ja poimin taikapussista 
käteeni jääriimuja.

Ensimmäinen jääriimu lupasi loruilla.
Toinen tarinoida.
Kolmas kuunnella.
Neljäs noitua.
Viides oli vaiti.
Kuudes kehoitti katselemaan elämän kauneutta.

lauantai 15. joulukuuta 2012

torstai 13. joulukuuta 2012

Mehiläisvahataidetta

Tiistaina oli taidepäivä. Menin Ainan luokse testaamaan ostamiani mehiläisvahavärejä, ja Aina kehitteli siinä minun mehiläisvahaa paperille silittäessäni hänen omasta mehiläisvahastaan värejä. Laitan linkin Ainan bloggaukseen, että näette mistä on kyse : Joulutouhuja

Mehiläisvahavärit ovat mielenkiintoiset ja aivan uusi tuttavuus. Näillä välineillä syntyy paperille mielenkiintoista jälkeä :



 Silitysraudalla siis sulattelin vahaa ja silittelin paperille. Sitten puutikulla viimeistelin, kun ohut vahakerros oli kuivunut. Tässä on tuotokseni.




keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Maaginen päivämäärä 12.12.2012





Näin maagisen päivän 12.12.2012 kunniaksi päätin vähän huvin vuoksi tehdä Hömppätestejä :)

Kävin testaamassa : http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/nain-loydat-oman-voimaelaimesi/2012/12/1671742

Vastaukset olivat hulvattomia ja sain nauraa, joten suosittelen muillekkin testausintoisille !

Minkä eläimen sielu minulla on  ?

Minulla on Kotikissan sielu :

Minulla on kotikissan sisin. Rakastan leppeää elämää, ja vietän aikaa tehden minua miellyttäviä asioita.

Olen toisinaan pirullinen, mutta omilleni reilu ja rakastava. Rakastan myös itseäni, joten pitää varoa, etten jätä muita huomioimatta ! Osaan jo hankkia huomiota ja huolehtia itsestäni niin hyvin, että minulla on varaa jakaa huomiota muillekin.


Testasin myös

Minkä värinen on sieluni silmä ?

Sieluni silmä on elämää nähnyt
Vaikka en olisi vanha, sieluni saattaa olla. Se on nähnyt elämää eikä nolostu tai pelästy helposti. Kuitenkin inhimillinen ja hyvä; yritän olla kaikille ystävä ja hyväksyä heidät. Osaan pitää itsestäni huolta, ja levittää hyvyyttäsi, kun joku sitä tarvitsee. Elämää nähneet vaarat liittyvät lähinnä kaavoihin kangistumiseen, mutta minä olen ainakin toistaiseksi välttänyt moiset karikot.

Mikä kissapeto olen ?

Olen leopardi
Tekisikö mieleni kivuta puuhun ja alkaa lötkötellä sen oksalla ? No ei ihme, sillä olen leopardi !

Leopardi muistuttaa eniten peruskissaa siinä, että se sopeutuu isoista kissapedoista parhaiten erilaisiin elinympäristöihin. Olen siis melko mutkaton tyyppi ja kotonani lähes kaikkialla minne satunkin eksymään. Kumppanina olen melko omistautuva, enkä välttämättä kaihda pientä yhteenottoakaan, jos joku yrittää vokotella minun puolisoani.

Eräs parhaista valteistani on kärsivällisyys - siis tiettyyn pisteeseen saakka. Kun tiedän mitä haluan, jaksan jahdata päämäärääni kärsivällisesti ja pitkään – kunnes huomaan tilaisuuteni koittaneen ja hyökkään kimppuun kuin… no, leopardi !

tiistai 11. joulukuuta 2012

Todenkaikuja



Ajattelin kirjoittaa lukufiiliksiä ystäväni Elvin Todenkaikuja-novellikokoelmasta hieman myöhemmin, mutta kun nämä ajatukset pyörivät viime yönä päässäni, niin päätin avata sanaisen arkkuni nyt.

Oli erittäin mielenkiintoista aloittaa lukemaan ystäväni kirjoittamaa kirjaa. Olen seurannut sivusta kirjaprojektin etenemistä, ja odottanut jännityksellä mitä tuleman pitää. Nyt iloitsen valmiista teoksesta. 

Kirjan sisältö oli minulle osittain tuttua, sillä olen lukenut muun muassa tarinat : Testamentti, Variksen munat, Ampiainen ja  Leijonan ja kalan seikkailuista ( Kerronpa yhden pienen salaisuuden : Samoja tarinoita on lukenut joskus jopa myös yli 30 000 silmäparia ) No, se siitä. Tiedän Elvi, että hypit riemusta, kun luet
edellisen suluissa olevan kommentoinnin :) Niin takaisin asiaan. Tiesin siis osittain mitä odottaa, mutta täytyy myöntää, että sain kokea yllätyksiä. 

Todenkaikuja-kirjan Kaikuja-osion tarinat eivät vastaa lukijalle perinteisen kaiun tapaan Haloo, jos sille huutaa Haloo ! Kaikuja-osion tarinat tempaavat mukaansa mielen ihmeelliseen maailmaan, jossa voi kokea ihmetystä, ihastusta ja hieman vihastustakin. Rannalle ja Oikein- tarinat ovat kerronnallisesti erittäin antoisia. 

Minämuna ja keltuaisen seikkailu sai minut aluksi pyörittelemään silmiäni. Mitä ihmettä ? Onko kanalan emäntä sulkeutunut kuoreensa ja on eksyksissä ? Huokaisin helpotuksesta, kun tarinan lopussa selvisi, että sehän vain etsi aarretta, eli sisintään. Ei siis sen vakavampaa ;)

Leijonan ja kalan tarinat ovat ihastuttavia kertomuksia ystävyksien iloisista kohtaamisista. Ystävyyttä ei estä se, että toinen asuu maalla ja toinen vedessä. Osaan samaistua tarinoihin, koska olen leijona ja uskokaa tai älkää vanhempani ovat kaloja. Minulla on myös uiskentelevia kalaystäviä ja häntiään heiluttavia leijonaystäviä. Ei siis tarvitse ihmetellä miksi juuri kyseiset tarinat uppoavat minuun. Toivon salaa, että olisin Kalan valtakunnassa-tarinan lopussa esiintyvä leijonanpentu, joka kastaa kuononsa lammen kirkkaaseen veteen. Pääsisin silloin kalan seikkailuihin mukaan :)

HUOM ! Todenkaikuja- novellikirja saattaa aiheuttaa unettomuutta, sillä sitä on mielestäni parasta lukea yöllä. Jos satut nukahtamaan kesken lukemisen ( Ei, tarkoita sitä, että kirja olisi tylsä, vaan se on hyvän yökirjan tunnusmerkki ), niin jos torkahdat ja säpsähdät hereille on mukava miettiä mielessä pyörivästä tarinasta onko se kirjan sivuilla vai oliko se unta ?

perjantai 7. joulukuuta 2012

Jäälyhtyjen ja jääkakkujen aika

Innostuin tekemään jäälyhtyjä ja kokeilemaan jääkakun tekoa. Lunta ei ole kuin pari senttiä, joten ihan kiva laittaa pihalle piristystä. Avasin tänään myös hiihtokauteni. Hiihdin järven jäällä. Tekolumiladulle en ole viitsinyt lähteä, ja niinpä lähdin hiihtelemään jäälle. Jäätä on noin 15 senttiä.

Valoisan aikaan vein lumipalloheisin juurelle muutaman jäälyhdyn ja jääkakkuseni. Parissa ämpärissä on taas vedet jäätymässä. Mukava saada tehtyä jouluksi paljon jäälyhtyjä :)


Pistin pesuvatiin jäätymään veden kanssa yhden tekokukan oksan ja siitä tuli kaunis :) Jos olisi korkea ja kaunis lumihanki sen päälle olisi tämä jääkranssi mukava laittaa ja iso kynttilä keskelle.


Jääkakkuuni laitoin kuivattuja ruusunnuppuja ja kiviä sekä leivontakaapista koristeita.

Päätin myös kokeilla jäädyttää jotain maitopurkkeihin. Laitoin veden sekaan heiniä ja rautalankakiemuroita.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Mitä luettiinkaan 60 vuotta sitten...

Rakastan lukea lehtiä, ja erityisesti sanomalehtiä :)
Olen ottanut talteen vanhalta hirsitaloltani sellaisia lehtiä, jotka ovat olleet vielä lukukelpoisia. Kun löysin hirsitalolta tämän vanhan lehden, luin sitä ihastuneena. Ajattelin heti, että laitan blogiini lehdestä myös teille maistiaisia 60 vuoden takaa. Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 60 vuotta siitä, kun tämä lehti on ilmestynyt.
Toivottavasti teistä on yhtä mukava lukea sen uutisia ja mainoksia kuin minusta :)


Löytämäni Yhteishyvä-lehden oikeassa kulmassa on komeasti esillä lehden numero ja ilmestymispäivä.


Lehden kannessa on itsenäisyyspäivään liittyvä artikkeli.



Mainokset ovat aivan ihania ! Miten olisi aamukahvit Katriinan kanssa ? Vastaisin itse, että KYLLÄ !

Joulunodotus näkyy ihanasti tässä joulunäyttelyn avajaisilmoituksessa. !

Joululahjojen ostaminen on ollut pulmallista jo vuosikymmeniä sitten, vain onko ?


Sarjakuvat ovat tutkitusti sanomalehtien luetuimpia artikkeleita :) Musti-sarjakuva on niin hellyttävä, että oi !


Lehden takakannessa on paljon luettavaa : Pervitin-lääkkeen avulla on hyvä olla kun on paha olla, valistuskirjallisuus kertoo, että Haikara ei sinua tuonut ja myymälänhoitajien paikkoja on avoinna ympäri Suomen :)


lauantai 1. joulukuuta 2012