perjantai 12. heinäkuuta 2013

Inspiraatio iski !

Silloin kun joudan olemaan jouten, niin inspiraatio iskee ;)
Maanantaina vietin ihanan kesäisen hetken blogi-ystävieni Ainan ja Uunan kanssa.
Taitelimme yhdessä. Kaikki alkoi siitä, kun Uuna toi meille lahjaksi kansiot. Maalasimme ensimmäisille sivuille, ja etsimme Ainan pihamaalta maalaukseen kaikkea kivaa : kukkia, sulkia, heiniä jne. Kierrätimme töitämme toiselta toiselle, eli jätimme jokaiseen kansioon omat jälkemme muistoksi.
Pohdimme yhteistä nimeä kirjoillemme, mutta päätimme, että jokainen tekee niistä omanlaisensa ja taiteilu jatkuu kansion sivuilla. Tässä nyt sitten muutama kuva, eli näette mistä on kyse.


Meenart toi meille lahjaksi tällaiset kansiot.



Ensimmäiselle sivulle muodostui tällainen teos, tämän siis teimme valmiiksi yhdessä me kaikki kolme.



Tänään maalasin auringossa ulkona toiselle sivulle tämän.



Tulin sisälle ja päätin tehdä kannen, ja keksiä nimen. Tässä se nyt on : Orvokkien aikaan. Nimi tuli siitä, että kansio sai syntynsä Orvokkien aikaan, eli kun koin Uunan ja Ainan kanssa Zilga-huoneen taikaa :)



15 kommenttia:

  1. Ihana ihana sinä ja kirjasi ja tuo kesän maalaus!
    Saimme hienot lahjat, ja vain meistä riippuu, miten ne hyödynnämme. Sinä olet päässyt hyvään vauhtiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lahja, joka saa luomaan tosiaan :)

      Poista
  2. Hieno nimi ja kansi kirjalle! Minä vielä kypsyttelen nimeä. Hienoa oli taiteilla yhdessä ja olen ihaillut sinun löytämiäsi ja kirjaani liimaamiasi kurpitsankukan palasia. Ne antavat valoa ja väriä sivulle.

    Oli ihana tavata, olet juuri niin iloinen ja valoisa, kuin kuvittelinkin sinun olevan, aivan liitelet kuin perhoset.

    Oman kirjani kannen ja taiteilemani sivut ja myös ensimmäisen sivun laitan Meenart-blogiin - toivottavasti pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsankukat oli kyllä kiva löytö, mutta Ainan piha on aarteita täynnä. Kiitos samoin, oli mukava tapaaminen. En nyt sentään perhosen lailla liitele, olinhan hieman "pitkä" yllätys ;).
      Iloisuutta ja valoisuutta haluan jakaa kaikille. Sinä olit juuri sellainen taiteilijasielu niin kuin arvelin, täynnä ideoita. Runosuonesikin alkaa varmasti taas pian sykkimään, älä huoli :)

      Poista
  3. Kirja tulee tuottamana paljon iloa! Hieno alku jo, teillä on luovuus kukoistanut upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti, en epäile sitä yhtään. Hieno alkusysäys tämän kesän luovuudelle, joka on ollut hieman jäissä :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun olet poistanut kommenttisi. Kaikki kommentit otan mielelläni vastaan.

      Poista
  5. Silmäni kiusaa aina vaan, siksi olen päättänyt pitää nyt vain yhtä blogia, eli Uunaa. Ei tällä silmällä zentangleja piirretä, toivottavasti sentään vesiväreillä saa maalattua ja kollaaseja liimattua. Kuten huomasitkin, teen kesäkirjaa täällä.
    Mielenkiintoista seurata, miten kunkin kirja etenee.
    Sinulla on hieno toinen kuva jo tehtynä. Miten sait taustan noin eläväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas vaan, toisen kuvan taustan elävyys johtuu siitä välilehdestä. Maalasin sen päälle :)

      Poista
  6. Hieno idea tehdä oma taidekirja! Mielenkiintoinen paperi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, ei muuta kuin alat sinäkin omaa taidekirjaa luomaan. Paperin arvoitus selviää vastauksesta jonka annoin Uunalle.

      Poista
  7. mukavaa seurata mitä te kolmikko saattekaan aikaiseksi. kaunis nimi kirjallasi ja tuo ensimmäinen maalaus on niin herkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen trio taidetaan olla ;)Taidettiinkin naureskella, että me kaikki tehdään, ja sitten vasta katsotan, että mitä tulikaan tehtyä. Eikös se ole luovuutta parhaimmillaan ? Kiitos kommentoinnista.

      Poista