perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kukkailua !

Eilen oli sen verran poutaa, että pääsin keräämään keto-orvokkeja, apiloita, mustaherukan- ja koivunlehtiä.
Osan niistä pakastin ja osa kuivuu tarjottimilla lämpökattilahuoneessa.
Testaan tässä hieman samalla millä tavalla säilyvät parhaiten. Tein apiloista ja orvokeista pakastimeen myös tuoksusekoituksia, joita aion talvella laittaa kylpytynnyrin veteen, kun pimeällä pakkasessa kylven.
Olen lueskellut Anne Paalon KUKKAruokaa- kirjaa, ja täytyi minun eilen Ainallekkin soittaa ja vähän neuvoja kysellä :) Kiitos vaan neuvoista.

Poimin eilen valko-ja puna-apilan kukkia.
Paalon kukkakirjassa kerrotaan, että apiloissa on paljon valkuaisaineita ja C-vitamiinia. Kuivatut puna-apilan kukat antavat kakkuihin vaniljan makua.  Puna-apila on  myös hyvä rohto yskään ja peräpukamiin :)

Nämä tarjottimella olevat apilat ja keto-orvokit ovat yhden yön olleet jo kuivumassa.


Orvokkeja, jotka näyttävät hymyileviltä kasvoilta voi lisätä salaatteihin, jälkiruokiin ja kakkuihin. Ne säilyvät hyvin pakastettuna tai kuivattuna. Teesekoituksiin ne tuovat ihanaa väriä ja makua. Keto-orvokki on vanha rohdoskasvi, jota voi käyttää esimerkiksi ulkoisesti ja sisäisesti ihovaivoihin.


Mustaherukan- ja koivunlehtiä on myös kuivamassa.



Pakastin osan apiloista ja keto-orvokeista rasioihin sekä kelmuun. Koivun- ja mustaherukanlehtiä on myös kelmuun käärittynä pakkasessa.


6 kommenttia:

  1. Sama homma on käynnissä :-) Yhdeksän eri purkkia on jo kuivattuna, mutta vielä tärkeitä puuttuu. Mm apilat olen unohtanut, vaikka niitä kasvaa ihan omalla tontilla. Olipa hyvä että muistutit.
    Orvokkeja voisi tosiaan pakastaa talven juhlia varten. Näyttävät hyvältä boolimaljassa tai kakun päällä, myös salaatissa.
    Koivunlehti on minulle teessä liian väkevä ja minulle tulee aina mieleen lapsuuden vihtavesi :-D Koivunlehtiä en kuivata, mutta paljon on vielä mahdollisuuksia.
    Hieno postaus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apiloita löytyy nyt kyllä joka paikasta.
      En tiedä vielä minkälaiseen teesekoitukseen koivua laitan.
      Minä en ole lapsuudessani juonut vihtavettä ;)
      Odotan innolla, että kasvattamani syötävät kukat alkavat kukkimaan kasvihuoneessa ja sen ulkopuolella on kehäkukkia,joita voi myös syödä.
      Krasseja aion myös maistella.
      Pitää lukea tarkkaan kukkakirjaa. Niin väriminttuakin voi kuivata teehen.

      Poista
  2. wonderful! wish you a nice weekend, Sichtwiese

    VastaaPoista
  3. Näin sitä kesää saadaan hyvin talven pakkaskausia piristämään, eikä maksa kuin keräämisen vaivan. Aina täytyy olla jotain varalle, jos vaikka yskä yllättää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Nautin eilen kun keräsin apiloita. Ei ollut kiire mihinkään, ja pieni ämpäri täyttyi vähitellen. Eikä maksanut mitään. Talvella sitten näitä ihanuuksia nautiskellaan. Ainalla on ainakin aina jotain jonkin varalle :) Niin on kohta Perhottarellakin !

      Poista