sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Perhotar Roomassa osa 2

Tässäpä seuraa jatkoa eiliseen postaukseen. Jatkan siis kertomusta Roomassa seikkailustani valokuvien kera.

Kuljimme katselemassa nähtävyyksiä pääasiassa kävellen, ja tutkailimme kartasta aina seuraavaa nähtävää.
Hotellimme sijaitsi lähellä Colonna Traianaa ja Viktor Emanuel II:n monumenttia, joten kulkumme suuntautuikin parina ensimmäisenä aamuna siihen suuntaan, koska paikka oli viihtyisä ja siellä oli ns. puistoalue missä saattoi istuskella.

Tässä on Colonna Traiana, eli Trajanuksen pylväs on keisari Trajanukselle 113 pystytetty muistopylväs Roomassa lähellä Quirinalis-kukkulaa. Pylväs oli osa Trajanuksen forumin kokonaisuutta, johon kuuluivat Basilica Ulpia, kreikkalainen ja roomalainen kirjasto, sekä Hadrianuksen pystyttämä keisarin kuolintemppeli. Pylväs ja läheiset Trajanuksen markkinat ovat ainoat säilyneet rakennelmat keisariforumista.
Pylväs on jalustoineen noin 38 metriä korkea, ja se on veistetty Paroksen marmorista. Pylvästä kiertää spiraalimaisesti nouseva reliefien sarja, joka kertoo Trajanuksen Daakian valloitussodista. ( Lähde Wikipedia )




Erittäin vaikuttava ja yksi Rooman tunnetuimmista nähtävyyksistä on Viktor Emanuel II:n monumentti. Se on suuri marmorinen monumentti Rooman keskustassa, toiselta nimeltään Altare della Patria eli Isänmaan alttari. Monumentin suunnitteli Giuseppe Sacconi vuonna 1895, sen tekemiseen osallistuivat monet kuvanveistäjät Italian eri osista, se vihittiin 1911 ja valmistui lopullisesti 1935. Monumentti on pystytetty yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan Viktor Emanuel II:n kunniaksi. Monumentissa on majesteetillinen portaikko, korinttilaisia pylväitä, kuninkaan ratsastajapatsas ja kaksi jumalattaren kuvaa. Koko teos on 135 metriä leveä ja 70 metriä korkea. Materiaalina on käytetty poikkeuksellisen hohtavan valkoista marmoria Botticinosta Bresciasta. Patsaan jalustassa on Italian yhdistymisen museo. ( Lähde Wikipedia )


Tunsimme olomme monumentilla varsin turvalliseksi. Ympärillämme pyöri kauheasti poliiseja ja turvamiehiä. Olimme turvattuna myös ilmatilasta :) Tämä johtui tietenkin siitä, että tiistaina uusi paavi  Franciscus vihittiin virkaansa Pietarinaukiolla. Roomassa oli siis tiukat turvatoimet meneillään. Siitä kertovat alla olevat kuvat. Katuja oli suljettuna jne..




Maltoimme kuitenkin mennä katsomaan miltä monumentin sisällä näytti. Paljon oli katseltavaa.




Pääsimme kiipeämään portaita pitkin aika ylös monumentin katolle. Katolta sai valokuvattua hyviä kuvia Roomasta. 



Nähtävyyksien lisäksi valokuvasin muutakin mielenkiintoista mitä aina silmieni eteen sattui. 
Eräällä aika vilkasliikenteisellä kadulla asusteli joku keskellä ns. liikenteenjakajaa. 


Kapeilla idyllisillä kaduilla oli ihana oma tunnelmansa. Autoja ja skoottereita oli parkkeerattu ihan minne vain ja miten vain :) En itse lähtisi aivan heti testaamaan Roomassa ajoa. Liikenne oli nimittäin melkoista...

Rakennuksissa oli paljon kauniita yksitysikohtia, esimerkiksi tälläisiä näkyi monessa kulmauksessa.

Roomassa oli lämmintä noin 14-16 astetta. Kaikissa puissa ei ollut vielä lehtiä, mutta kukkia kukki jo siellä täällä sekä appelsiinejä ja sitruunoita näkyi.


Aika hauska näkykin tupsahti eteeni. Tälläisiä olisi mukava nähdä Suomessakin :)


9 kommenttia:

  1. Olipa hauska käydä vähän niinkuin Roomassa sinun mukanasi. Mutta on se Trajanuksen pylväs tosi hieno, kuinkahan kauan sen reliefin kanssa on oikein mennyt ja onko kukaan katsonut sitä läpikotaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän ajattelin, että pääset ainakin valokuvien kera kanssani matkalle :) Trajanuksen pylvään relieffit on uskomattomia. Varmaan joku historian opus kertoisi kuinka kauan relieffejä on tehty. Kameran objektiivilla pystyi katsomaan pylvään yläosaankin,sainhan ikuistettua päällä olevan patsaankin :)

      Poista
  2. Ompa hienoja kuvia Roomasta. Siellä on tosi paljon kaikkea kiinnostavaa, komeita kirkkoja ym. kaikkea hostoriallista ja uuttakin. Olet koonnut hienot matkamuistelmat nähtäväksi. Kiitos paljon Rooman kierroksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roomassa oli niin paljon hienoja kuvauskohteita, että :) Kierros jatkunee ehkä tänä iltana vielä kolmannella osalla, jossa on Vatikaanistakin ;)

      Poista
  3. Nytpä alkoikin viikko kulttuurin merkeissä. Olen ollut blogissa aika vähän, koska autan miestäni muistelmien teossa. Hyvä kun nyt tulin, koska Roomassa en ole koskaan käynyt. Kuvat tuovat mieleen Ateenan ja Pariisin upeine patsaineen, mutta Roomassa on oma henkensä, sinne pitäisi päästä.
    Upeita kuvia olet saanut ja tarkkaan laittanut tiedot ylös. Olipa äidillä ikimuistoinen 60-vuotisjuhla.
    Ajattele, minä olen äitiäsi muutaman vuoden vanhempi ja täällä me kirjoitellaan, eikä ikäerosta ole tietoakaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun viikkoni jatkunee kulttuurimuisteloinnissa :) Äidillä oli varmasti ikimuistoinen synttäri, mutta matka oli ikimuistoinen myös minulle. Ikä on vain numeroita ;)

      Poista
  4. Mukava matkakertomus ja oivallisia kuvia.

    VastaaPoista
  5. On huikeita kuvia ja nähtävää ja vaikka kuinka monenlaista. Enpä ihmettele, että sokaistuit roomän edessä. Älä nyt vielä kuitenkaan muuta sinne ;-DDD

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia olet tallentanut kameraasi, ja varmaan muistojesi joukkoon myöskin.
    Kiva oli olla mukanasi matkalla!

    VastaaPoista