sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Paljon katseltavaa ja hypisteltävää

Eilen aamulla hyppäsimme Aina-blogiystäväni kanssa linja-auton kyytiin ja lähdimme matkaamaan kohti Tampereen  Suomen Kädentaidot 2012-messuja. Reissu oli Pohjanmaan Kivikerhon järjestämä, jonne minäkin pääsin matkaan vaikka jäsen en olekkaan, ainakaan vielä :)

Laukkuuni olin tietenkin pujauttanut digipokkarin, että messuilla saisin napsia kuvia. Valokuvaaminen oli siellä kuitenkin kiellettyä ilman näytteilleasettajan lupaa, eli kuvia ei tullut kauheasti otettua. Muutamia muistoksi kuitenkin. Messuilla oli paljon katseltavaa ja hypisteltävää. Mieleeni jäivät ainakin käsintehdyt hauskat haltijat, mehiläisvahamaalaukset ja yksi erikoisempi kynttiläviritys. Mieleenpainuvin juttu tuli kuitenkin heti eteemme, kun menimme messuille. Se oli Jukka Rintalan suunnittelema Vintage-mallisto tai paremminkin mallistossa oleva yksi asu. Niin kuin aiemmin kerroin kuvauslupa täytyi kysyä ennen kuin valokuvia sai ottaa. Niinpä minä sitten kävin kysymässä Jukka Rintalalta luvan, että sain valokuvata muistoksi messureissulta hänen mallistonsa ja laittaa kuvat blogiini. Sain luvan, ja toisenkin luvan Aina-ystävälle :)

Ihastelimme Jukka Rintalan Vintage-mallistoa. Ihastuin erityisesti tähän oranssiin asukokonaisuuteen. Heitinkin sitä katsellessani Ainalle kommentin että kun minulla on joskus perhosvalokuvanäyttelyni avajaiset päälläni on tuo asukokonaisuus tai ainakin samanlainen jonka olen jossain teettänyt :) No, nämä on taas näitä minun " hupsutteluhaaveita " ! Keltainen asu olisi sitten Ainalle sopiva ;)



Wau !! Eikös olekkin aivan upea asukokonaisuus ? Minulle tulee tästä asukokonaisuudesta mieleeni Egypti :)



Pitihän meidän lapsenmielisten käydä ihastelemassa myös käsinukkeja.
Korppi istui hyvin Ainan käteen.



             Minä tietysti pöllöilin.



             Tämä kaunis lasikoru halusi minun kaulaani.


            Lapsille vein voimakiviksi kotiini nämä kauniit onyx-kivet.


Näimme myös Suomen suurimman lasipuun, jonka Koulutuskeskus Tavastia oli toteuttanut. Lasipuussa oli 1500 upeaa suupuhallettua palloa, ja lasipuu oli ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomen Kädentaidot 2012-messuilla.


8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää kerrassaan ihananalta. kaikki. Tuollapa olisin minäkin mieluusti hypistellyt.

    Puku on ihana. Antiikin ajat tulevat siitä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla oli tosiaan paljon ihanaa katseltavaa. Sinun täytyy ensi vuonna lähteä hypistelemään sinne :)

      Poista
  2. Olitpa nopea! :) Kuten varmasti panit merkille, minun makuuni oli enemmän tuo hienostunut keltainen- vähän rouvamainen asu. Kyllä pidin kovasti myös oranssista.
    Vieläkin harmittaa, kun ei ostettu niitä kynttiläjuttuja :-o
    Kiitos kivasta seurasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain nopeat elävät ;) Sinun makusi onkin hienostuneempi ja rouvamaisempi kuin minun :) Vähän vielä harmittaa, mutta olkoot ! Kiitos myös sinulle hyvästä seurasta.

      Poista
  3. Olipa Teillä kiva reissu! Ja puku oli tosi hieno, ehkä siinä oli jotakin egyptivaikutteistakin. Joskus messuilla ja näyttelyissä ajattelee, että tuon otan ja sitten piheys tms. iskee tai sitten ajattelee hakevansa lähtiessä, eikä enää ehkä löydäkään tai ehdi ja niin jää se ihana tavara sinne, joka nyt näytti Teitäkin harmittavan.

    VastaaPoista
  4. Meillä oli kiva reissu, piristi mieltä kovasti ! Se on melkeinpä sääntö eikä poikkeus, että jotain jää jahkaamaan ja sitten miettii, että olisi pitänyt sittenkin :)

    VastaaPoista
  5. Minulle sitten ensimmäisessä kuvassa selin oleva sini-puna-raidallinen lyhyt mekko. Se on niin hieno, että sillä varmaankin voi tulla näyttelyysi, joohan??
    Egyptiläinen asusi on todella hieno. Itsekin olen Egypti-fani. Etenkin vanhat maalaukset ja profiilit ovat mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sini-puna-raidallinen sopii hyvin silmiesi väriin, eli tule vaan se päällä näyttelyyni ;) Mukava kuulla, että sinäkin tykkäät Egyptistä, minä olen siellä käynytkin. Täytynee ottaa sieltä ostamastani papyryksestani sinulle valokuva. Se on kunniapaikallla olohuoneessani. Pidät varmasti siitä.

      Poista