torstai 31. tammikuuta 2013

Suolaprofiilien tekeminen on haastavan hauskaa !

SatuSivellin jatkaa suolaisia haasteitaan. Nyt tehtävä on tehdä kaksi suolaprofiilireliefiä. Toinen on pienen lapsen profiili, toinen vanhan ihmisen profiili.  Tosi suolainen tehtävä oli. Syntyprosessi oli aika haastava ja poikkeuksellinenkin : vanhus syntyi ensin ja sitten nuorempi. Kuvasin profiilit ilman salamaa ja salamalla. Laitan näytille molemmat, niin huomaatte kuinka suuri ero on eri valotuksella.

Tässä salamalla kuvatut profiilit :






Ilman salamaa kuvatut profiilit ovat paljon pehmoisempia : 





17 kommenttia:

  1. Kun on valkoinen materiaali, salamalla tulee niin hohtavaa. Ilman salamaa on parasta kuvata, silloin voisi kyllä käyttää jotain sivusta tulevaa erillistä valoa, niin varjot tulisivat hyvin esiin ja korostaisivat muotoa.

    Alin kuva on kyllä kuvauksen kannalta paras. Siinä on muutenkin hyvät muodot. Silmästä ja profiilistakin tulee mieleen egyptiläinen tai kreikkalainen soturi.
    Lapsessa, joka mielestäni on poika, on mainiota veijarimaisuutta. Kohta hän alkaa suolasotaa, tai kenties lumisotaa meidän kanssamme, jos vain tuijotamme ja tuijotamme :-D

    Nyt on hyvä odottaa kesän hiekkaleikkejä, kun muodot ovat hallinnassa. Ja kyllä tästä harjoituksesta on apua piirtämisessäkin. Saas nähdä, mitä seuraavaksi tehdään ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkaa jo todella odottelen :) Suolasota voisi olla aika kirvelevää, vaikka myös puhdistavaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä SatuSivellin keksii.

      Poista
  2. Sinun reliefisi näyttävät egyptiläisiltä! Mutta vaikeaa se oli minustakin ja koska olen aika hömelö lukemaan niin en huomannut, että piti olla profiili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän toivoinkin, että he olisivat egyptiläisiä :) Älä välitä, minäkin olin hömelö, tein vanhan miehen kasvokuvan, ja kun kävin vilkuilemassa toisten suolaprofiilejä piti tehdä toinen vanhus. No, nyt on jemmassa yhdet vanhan suolamiehen kasvot !

      Poista
  3. Oh, hienoja. Ilman salamaa kuvatuissa näkyy varjot paremmin, tykkään!

    VastaaPoista
  4. Salama tosiaan latistaa kuvan, ilman on parempi. Egyptiläisten kuvien selkeyttä on alimmassa, minulle siitä tosin tuli ekana mieleen Robin Hoodista tutut haarniskapäiset sotilaat, pojanvesseli tietenkin tekee kepposiaan Robin Hoodin joukoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman salamaa on minustakin parempi. Kepposia taitavat tehdä nämä suolaprofiilit jokaisen katsojan silmissä, kun ovat rakeisia.

      Poista
  5. Kreikkalainen soturi tuli minullakin ensin mieleen, mutta etkös sinä olekin Roomaan menossa, varmaan siksi jo sisimmässäsi olet siellä. Pojalla on kujeet mielessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tämä onkin roomalainen soturi ja hänen poikansa, jotka tapaan Roomassa. Ehkä he tulevat minua vastaan ,jossain historiallisessa paikassa, ehkä Vatikaanissa ;)

      Poista
  6. Pienellä veijarilla on kyllä joku jekku mielessä...;))
    Ylväs ryhtinen on tämä soturi, niinkuin soturien kuuluu ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa veijari jotain jekutella :) Soturi myös !

      Poista
  7. Hienot profiilit olet tehnyt onnistuneesti. Ikä eroittuu selvästi kuten oli tarkoituskin. Hienosti muotoillut työt. - Valo vaikuttaa selvästi. Minäkin kuvasin makrolla ilman salamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Profiilien tekeminen oli hauskaa, mutta myös vähän haastavaakin.

      Poista
  8. Upeita profiileja, ilmeikkäitä.

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka ilmekkäitä profiileita olet osannut tehdä. Soturista ja veijarista tuli minullekin mielikuva :)

    VastaaPoista
  10. Salaman käyttö on ihanteellista jos halua kuvan jossa ei rypyt näy, väläys peittää yksityiskohdat.

    Herrassa on roomalaista piirteissä, vakaa olemus.

    Hienosti ikäero näkyy.

    VastaaPoista