tiistai 26. maaliskuuta 2013

Perhotar Roomassa osa 3

Tässä tulee nyt sitten viimeinen osa minun seikkailustani Roomassa. Tuntuu uskomattomalta, että viime viikolla olin todella siellä. No, mennäänpä ajassa siis vielä viikko taaksepäin.

Kävimme viime viikon tiistaina äitini kanssa iltapäivällä Citysightseein Romalla, eli istuimme Hop on-Hop Off - bussin kyydissä ja kiersimme Roomaa. Olimme niin väsyneitä jo aamupäivällä kuljetuista nähtävyyksistä, että päätimme vain istua ja katsella. Emme hyppineet välillä bussin kyydistä pois. Sainkin Colosseomista hienot valokuvat bussin katolta. Siis en kiivennyt sentään katolle, vaan istuin kiltisti penkillä ;)


Colosseom on suurin Rooman valtakunnan ajalta säilynyt rakennus, amfiteatteri, jossa gladiaattorit taistelivat villipetojen kanssa kuolemaan asti. Soikean areenan pinta-ala on noin 2,4 hehtaaria, eli aikas iso !




Löysimme yhtenä aamuna äitini kanssa tämän ihanan rauhallisen pienen puiston. Puisto sijaitsi aivan keskustassa, mutta meidän lisäksi siellä käveleskeli vain yksi vanha herra. Puisto oli vanhan vankilarakennuksen liepeillä. Puistossa mieli lepäsi.



Tämä suihkulähde ei ollut enää loistossaan, mutta voin kuvitella sen olleen joskus todella kaunis


Rooma näytti meille sateisen ja aurinkoisen puolensa. Onneksi poutaa oli enemmän kuin sadetta. Aurinko houkutteli heti ilmestyessään näkyviin, myös kesäisiä tuttavuuksia. Nämä vintiöt tulivat esiin sillan koloista.


Taisinpa ensimmäisenä lomapäivänä tokaista ystävälleni, että kun Perhotar on Roomassa on perhosia myös liikenteessä vaikka ei ole vielä kovin lämmin. No, niinhän siinä kävi, että sain yhden perhosen valokuvattua, kaukaa tosin :)


Kaduilla oli kaupustelijoita ja monenlaisia esiintyjiä. Tämä näky teki minuun vaikutuksen. Meditoinnin voimalla voi tehdä mitä vain.


Pitihän meidän tietysti Vatikaanissakin käydä. Olin tilannut äidille etukäteen netistä opastetun Vatikaanin iltapäiväkierroksen. Vatikaanin iltapäiväkierros oli paras tapa tutustua siihen, mitä Vatikaani tarjoaa ja samalla vältimme monet pitkät jonot. Englanninkielinen opas kierrätti meitä   reilun kaksi tuntia kestävän kierroksen aikana Rafaelin huoneissa, Belvedere-aukiolla ja lopuksi Sikstuksen kappelissa. Sikstuksen kappelissa ei saanut valokuvata ja siellä oli oltava hiiren hiljaa. Pietarinkirkon kautta poistuimme sitten ulos. 

Kun saavuimme Vatikaaniin satoi vettä. Tämä kuva on napattu tiistaina bussin katolta. Pietarin kirkon aukiolta.



Tässä on kuvia veistoksista, Rafaelin huoneista, upeita kattofreskoja jne. Katseltavaa oli niin paljon, että niskat tuli kipeiksi kun tuijoteltiin kattoa, ja seiniä. Mittasuhteita ei tajua, ennen kuin on paikan päällä. 




   Valtavat kangaskudoksille maalatut taideteokset olivat vaikuttavia. 


        Tämän teoksen nimeä en muista, mutta Jeesuksen silmät seurasivat meitä kun kävelimme ohitse :) 


                            Kattofreskot olivat aivan uskomattomia. 


                            Kiinnitin huomioita myös kauniisiin mosaiikkilattioihin. 


                            Ikkunaluukutkin oli aika prameita ja isokokoisia.


11 kommenttia:

  1. Ah miten kaunista! Näkee, että teillä oli äitinne kanssa mukava matka. Minä olen käynyt Roomassa vain pikaisesti kauan sitten. Olisi kiva mennä tutustumaan paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaunista ! Mukava matka oli. Roomassa kannattaa oleskella useampi päivä,ei muuta kuin matkaa sinne suunnittelemaan :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista ja kaunista on Roomassa. Nähtävyyksiä riittää ja kauniita kirkkoja komeine koristuksineen. Kiitti tästä Rooman matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukava, että sain tarjota sinulle matkailuelämyksen valokuvillani.

      Poista
  3. Voi mikä historia, mikä kauneus ja mikä ihmeellisyys. Tuo meditaatio on kyllä mysteeri. Mikä valtava voima pitää tuon miehen ilmassa????
    Kiitos hienosta nojatuolimatkasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi siellä oli niin paljon muutakin mysteeristä ;) Minäkin pidän myös nojatuolimatkoista !

      Poista
  4. Aivan sanattomaksi menee ja ihmettelee ihmisen luovuutta ja osaamista. Vaatimatonta meillä Suomessa, ei ihme että Berluskoni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imiset ovat niin ihmeellisen luovia ja osaavia :)

      Poista
  5. kerrassaan upeita kuvia!! Mahtava on ollut matkasi, niin paljon katseltavaa ja kuvattavaa hyvässä seurassa:)

    VastaaPoista