perjantai 7. joulukuuta 2012

Jäälyhtyjen ja jääkakkujen aika

Innostuin tekemään jäälyhtyjä ja kokeilemaan jääkakun tekoa. Lunta ei ole kuin pari senttiä, joten ihan kiva laittaa pihalle piristystä. Avasin tänään myös hiihtokauteni. Hiihdin järven jäällä. Tekolumiladulle en ole viitsinyt lähteä, ja niinpä lähdin hiihtelemään jäälle. Jäätä on noin 15 senttiä.

Valoisan aikaan vein lumipalloheisin juurelle muutaman jäälyhdyn ja jääkakkuseni. Parissa ämpärissä on taas vedet jäätymässä. Mukava saada tehtyä jouluksi paljon jäälyhtyjä :)


Pistin pesuvatiin jäätymään veden kanssa yhden tekokukan oksan ja siitä tuli kaunis :) Jos olisi korkea ja kaunis lumihanki sen päälle olisi tämä jääkranssi mukava laittaa ja iso kynttilä keskelle.


Jääkakkuuni laitoin kuivattuja ruusunnuppuja ja kiviä sekä leivontakaapista koristeita.

Päätin myös kokeilla jäädyttää jotain maitopurkkeihin. Laitoin veden sekaan heiniä ja rautalankakiemuroita.


17 kommenttia:

  1. Maitopurkkijäät ovat erityisen upeita. Heinä on kaunis näkyessään herkästi jään läpi. Kakku on tietenkin myös kaunis ja herkullinen, vaikka jätänkin nyt syömättä, ihailen vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitopurkkeihin täytynee kokeilla jäädyttää jotain muutakin :)

      Poista
  2. Ihania lyhtyjä. Niitä on kiva ohikulkijoidenkin ihailla pimeinä iltoina. Saitko sen kirjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! En ole vielä kirjaasi tilannut. Luen juuri Todenkaikuja.

      Poista
  3. Wunderschön diese verschiedenen Formen!

    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
  4. Nyt olisi pitänyt pakkasissa joulun lyhdyt "valaa" mutta arvaa unohdinko koko jutun.. Hienoja ovat ja kiva kokeilla erilaista.

    VastaaPoista
  5. Sissus, mikä ahkera ja luova naapuri minulla onkaan. No ainakin melkein naapuri :D
    Kauniita lyhtyjä. Lisäkoristeet sopivat niihin ja antavat mukavan efektin valolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei taida aivan teille näkyä lyhtyseni, mutta melkein :)

      Poista
  6. Liebe Perhotar,
    wooow , das ist so wunderschön, ich bin absolut fasziniert. So kreativ, die verschiedenen Formen, die nachts bestimmt einen traumschönen Zauber verstrahlen.
    Herzliche Grüsse, Sichtwiese

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhdyt ja kakkuset säteilevät tosiaan kaunista unelmaloitsua.

      Poista
  7. Paljon olet ahkeroinut ja monta kaunista lyhtyä tehnyt! Sait melkein minutkin innostumaan jäädytyshommiin :)

    VastaaPoista
  8. Ei muuta kuin vettä ämpäreihin, vateihin ja kakkuvuokiin :)

    VastaaPoista
  9. Tämä touhu on mukavaa. Iltahämärissä jäälyhdyistä loistav valo on mitä kaunein.
    puuhastelin myös näitä samanlaisia hommia tehden.

    VastaaPoista